lauantai 23. heinäkuuta 2011

Uimassa!

Olen jo pitkään suunnitellut uimareissua toisen koiran kanssa ja eilen illalla vähää vaille ykstoista nostettiin koira autoon ja lähettiin kylän venesatamaan koiraa uittamaan. Saatiin siitä läheltä rantaa tuttava perheen suomenlapinkoira uros, Santtu, Lystille kaveriksi. Aluksi koirien välit olivat erittäin jännittyneet, mutta onneksi tilanne rauhoittui jo parin minuutin päästä. Päästin Lystin irti ja heitin hihnan rannalle ja aloitin sen hirveän veteen houkuttelemis operaation. Lysti ei pelkää vettä, mutta ei niin hirveästi pidäkkään siitä. Aina välistä koira kävi hakemassa ranta vedestä minulta makupalan, mutta viihtyi muuten paremmin kuivalla maalla, kuin vedessä. No, siinä aikamme houkuteltiin Lystiä veteen Santun kanssa (minulla oli Santun flexi), mutta ei sitä paljon kiinnostanut. Santtukin oli sen näköinen, että huoh:) Hinasin pariin otteeseen Santun veteen ja kauempana ollut Santun omistaja yritti houkutella koiraa luokseen laiturille, jolloin koira olisi joutunut uimaan noin 10m, mutta ei Santtua kiinnostanut uida. Se oli ennemmin kiinnostunut Lystin takapuolen hajuista, ku uimisesta.
Vähän ennen lähtöämme laitoin Lystin hihnan koiralle pantaan ja puolittain hinaten ja puolittain houkutellen sain sen luokseni rantaveteen jossa oli siinä kohtaa polveen asti vettä. Sitten vain koiran kanssa syvemmälle. Lystistä vesi tuntui inhottavalle kun se kasteli mahan, mutta tuli silti perässä koska en päästänyt sitä rantaankaan. Kun koira alkoi olla niin syvällä että tassu eivät ylettäneet pohjaan otin toisella kädellä kiinni Lystin valjaista ja kannattelin koiraa niillä hiukuan, jotta sille ei tulisi sellainen olo että se uppoaa. Kun Lysti joutui jo tekemään uinti liikkeitä se otti välittömästi kurssin rantaa kohti:) Annoin sen mennä vähän huokaisemaan. Vähän ajan päästä teimme saman uudelleen. Nyt vain en kannatellyt Lystiä niin pitkälle että tassut koskevat pohjaan, vaan päästin valjaista melkein heti irti kun koira oli kääntynyt rantaa kohti. Itsekseen se joutui uimaan ainakin pari metriä;)
Siihen lopetimme sen kerran uinnit. Ensi kerralla lisää.
Siinä ne pikku uimamaisterit ;) (vasemmalla Lysti ja oikealla Santtu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti