tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulun viettoa lenkkeillen

Tosiaan joulu tuli ja ollaanki vietetty sitä aika rennosti löhötellen ja lenkkeillen. Ollaan mietitty kotona ihan porukalla että mikähän olisi tarpeeksi pitkä lenkki Lystille, että se tulisi lenkiltä VÄSYNEENÄ kotiin :) Eilen tai oikeastaan tänä aamuna äiti ja isä halusi lähteä jouluyön 10km lenkille ja ne otti Lystin mukaan juoksemaan ja missään vaiheessa koira ei osoittanut pienintäkään väsymyksen merkkiä. Se hönttäsi edestakaisin tielle ja ja metsään ja suurimman osan lenkistä se juoksikin metsän puolella. Ja tänään lähdettiin äaitin kanssa samalle 10km lenkille joka tehtiin juosten ja kävellen kumpikin koira mukana. Vaikka Lystillä oli takana toinen kympin lenkki, niin ei se näyttnyt mitään väsymyksen merkkejä missään vaiheessa. Remppakin jaksoi todella hyvin. Aivan yllätyin, sillä en ole uskaltanut ottaa sitä pidemmille lenkeille mukaan ollenkaan niiden sen lonkkien takia. Ne kun vaikuttavat aika löysille..

Muuten ollaan otettu koirien kanssa hyvin rennosti koko joulukuu. Treenaaminenkin on jäänyt vähemmälle, käytännössä olemattomiin kun sisällä ei ole tilaa ja pihalla on ollut aika kovia pakkasia että en viitsi hirvittäviä paikalla oloja ym saman tyylisiä tehdä, etteivät palelluta itseään. Lystillähän ei paleltuma vaaraa oikiastaan oo, vaikka huonossa karvassa onkin, sillä vain tahtoo tuloillaan olevien juoksujen takia olla korvat hukka piilossa. Mutta Remulla on suurempi paleltuma vaara....

Tällä viikolla meille tulee haikea viikonloppu kun Remu lähtee... Launtaina lähden viemään sen OKK:lle ja hirvittää jo etukäteen minkälainen reissu siitä tulee...Miten pystysn käyttäytymään kaikkien edessä asiallisesti, kun itku tulee väkisin...

Mutta vielä meillä on mahdollista nauttia Remun läsnäolosta ja tässäpä kuuraparrat toivottelee vielä rauhaisaa joulun viettoa!!

tiistai 27. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa!

Moi vaan hyvin pitkästä aikaa! Blogin päivittely on näköjään jäänyt. Mutta nyt voisi yrittää päivitellä taas useammin :)

Paljon on jäänyt kertomatta ja kertomatta ne saa jäädäkin, sillä jos alkaisin kirjoittamaan ne tänne, tulisi postauksesta ihan loputtoman pitkä. Sen verran vanhoja menneitä kaivelen, että Lystiä on viihdyttänyt vajaan vuoden verran labradorinnoutaja uros Remu. Remu on koulun projektikoira. Opas siittä oitäisi isona tulla, mutta saa nähdä miten käy. Jännitys alkaakin tiivistyä kun Remulle on tullut jo kutsu testeihin. Poika menee tammikuun toinen päivä testeihin ja on reissulla parisen viikkoa. Sinä aikana sille tehdään terveys tarkistukset ja koira testataan kaikilta osa-alueilta, onko sittää oppaaksi. Jos ei, niin se myydään kotikoiraksi jollekin. Jos taas testit menee läpi, niin Remu aloittaa pari vuotisen koulun oppaaksi ja siirtyy myöhemmin jollekin sokealle apuriksi.

Lystin kanssa ollaan viimeaikoina tokoiltu aika paljon. Treeni into on pysynyt uskomattoman hyvin kohillaan nyt loppu syksyn. Alku syksystä ja loppu kesäsästä se lähinnä treenasi silloin kun itse jaksoi, mutta nyt on kai treeni kärpänen purassut :) Neiti on alkanut myös stressata tätä ympäristöä. Kaikki äänet ulkona, jotka se kuulee on huolestuttavia sen mielestä, niin se alkaa välittömästi kiertämään ympäri kämppää ja läähättää. Kuuntelee, pöhistelee ja etsii äänen lähdettä nousten ikkunalle. Ulkona myös sama homma. Koira on kokoajan kierroksilla että ei edes huomaa sikailevansa ja kerää painetta edelleen kun komennan. Mietin että tuloillaan olevat juoksut voivat vaikuttaa aika paljon, sillä myös lenkillä koiran ollessa irti on korvat hukassa aika lahjakkaasti. Välillä se pitää ottaa kiinni hihnaan ko ei se kuule ollenkaan kutsu huutoja. Onneksi kohta alkaa harjottelu ja päästään Lystin kanssa vanhempieni luokse niin siellä ei yhdet kuurot korvat haittaa :) Lääniä on missä mennä. Voi olla takuu varma että vastaan ei tule yhtään ketään. Ja metsä hehtaarit ei ihan yks kaks lopu :)


Lysti, Remu sekä Remun ensi rakkaus: iso keltainen hännätön hiiri(Remun selän takana näykyy myös hiiren häntää, joka on vähintään yhtä rakas kuin itse hiiri) 
Mutta näissä tunnelmissa jäädään aloittelemaan harjottelu jaksoa ja jospa nyt tulisi päiviteltyä ahkerammin kun pitkään haaveilemani käsityöbogikin on luotu :) Sitäkin saa käydä lukaseen jos vaan kiinnostaa: http://pikkunaperryksia.blogspot.fi/